Vielä puoli vuotta sitten blogit eivät kiinnostaneet minua yhtään. Ja kas, nyt meillä on oma blogi! Pikkuhiljaa oivalsin, että nehän ovat tosi kivoja; niistä löytyy kaikkea hauskaa ja kiinnostavaa, niiden kautta pääsee tirkistelemään ihan luvan kanssa muiden elämiä ja niissä voi hihkua tai purnata silloin, kun kukaan ei enää livenä jaksa kuunnella. Kiitos tästä oivalluksesta kuuluu ystävilleni, joiden blogien kautta pääsin sisään ihan uuteen maailmaan. Eipä kulunut kuin tovi, kun aloin jo haaveilla omasta blogista. Ja mahtavaa, oman blogin sijaan sainkin tiimiblogin!
Ja mitä taas lukupiiriin tulee, siitä olen haaveillut jo varmaan pari vuotta. Rakastan lukemista, kirjoja ja kirjoista puhumista. Onko juuri mitään ihanampaa kuin istua kahvilassa hyvässä seurassa, juoda hyvää kahvia ja puhua hyvästä kirjasta? Lukupiirimme ei ole kokoontunut vielä kertaakaan, eikä ensimmäistä kirjaakaan ole vielä sovittu, mutta ihan pian aloitamme. Ainakin melko pian, jookos?
Lukupiirin starttia odotellessa olen lukenut muutaman todella hyvän kirjan, kahlannut läpi jokusen ihan kohtuullisen ja jättänyt kesken muutaman liian tylsän. Joku aika sitten päätin, että elämä on liian lyhyt "huonojen" (= tylsien, tilanteeseen sopimattomien, ärsyttävien jne..) kirjojen lukemiseen, koska niitä hyviäkin on maailma täynnä. Nykyisin annan kirjalle noin 40 sivua aikaa tehdä vaikutus ja sitten lopetan, jos emme sovi yhteen. Jostain syystä viime aikoina olen ollut vaikeasti valloitettava ja normaalia useampi kirja on jäänyt kesken.
Onneksi käteen on osunut myös niitä, jotka vievät mukanaan heti ja täysin. Upein lukukokemus erittäin pitkään aikaan oli Jhumpa Lahirin novellikokoelma Tuore maa. Yleensä en kauheasti tykkää novelleista, mutta Lahirin tarinat ovat kerrassaan upeita. Kieli on niin terävää ja kirkasta, että mitään ei tarvitse selitellä, ja tarinat ovat riittävän pitkiä todella kertoakseen jotain. Upea kirja!
