Ryssänä Suomessa

Inna Latiseva kertoo karun tarinan Suomesta ja suomalaisista. Ryssänä Suomessa on Latisevan muistelmateos Suomessa asumistaan vuosista ja suomalaisten suhtautumisesta venäläisiin. Latiseva muutti Suomeen 1990-luvun alussa tyttärensä kanssa rakastuttuaan suomalaiseen mieheen, joka teki kauppamatkoja silloiseen Neuvostoliittoon. Latiseva jätti matkaoppaan työnsä ja lähti kohti tuntematonta, kultaiseksi maaksi kuvittelemaansa Suomea.

Elämä 1990-luvun alun lama-Suomessa oli jotakin muuta mitä Latiseva oli odottanut. Häntä palvoen kirjeissä rakastanut mies paljastui todellisuudessa toisenlaiseksi - kumppaniksi joka ei juurikaan osoittanut tunteitaan eikä kannustanut vaimoaan kotoutumaan Suomeen. Kumppani lisäksi antoi Latisevan ymmärtää, että venäläisyys oli hävettävä asia, vaikka Latisevasta tuli heidän yhteisen poikansa äiti. Latiseva ei kuitenkaan anna vastoinkäymisten nujertaa häntä, vaan opiskelee ulkomaankauppaa ja työllistyy lopulta Venäjän vientiä harjoittavaan yritykseen. Ja rikastuu.

Inna Latisevan kirja on karu kuvaus epäonnistuneesta avioliitosta ja kuvaus rasismin kohteeksi joutumisesta. Kirjaa lukiessa kunnioittaa Latisevan määrätietoisuutta - tämä nainen ei suostunut uskomaan, että asiat ovat mahdottomia, vaan hän opiskeli, työllistyi ja lopulta erosi epäonnistuneesta avioliitosta. Suomalaisten venäläisvihasta lukeminen nostaa ajoittain hiukset pystyyn ja lukijaa suorastaan hävettää, millaisia kommentteja venäjää puhuva ihminen voi saada ventovierailta keskellä katua. Toisaalta joissakin kohdin jää pohtimaan, kuinka paljon Latisevan kokemuksista selittyy totaalisesti epäonnistuneella avioliitolla ja siinä koetulla henkisellä väkivallalla, joka voi antaa sabluunan kaikkien kokemusten tulkitsemiseen. Jotkin Latisevan mainitsemat piirteet - esimerkiksi suomalaisten vähäpuheisuus - voivat selittyä huonoilla käytöstavoilla tai yksinkertaisesti ujoudella, joka riivaa usein meitä suomalaisia.

Inna Latisevan kirja on tunteikas vuodatus yhden naisen kokemuksista elää ulkomaalaisena Suomessa. Kirja herätti paljon ajatuksia ja se antoi näkökulman venäläisväestön elämään Suomessa. Se herättää katsomaan omia käytöstapojaan ja omaa suhtautumistaan venäläisiin, sekä muihin Suomessa asuviin ulkomaalaistaustaisiin ihmisiin.

Kun pelko määrää elämästä

Kirjan nimi kuvailee hyvin sisällön. Kaiken takana oli pelko on Imbi Pajun ja Sofi Oksasen toimittama teos, joka käsittelee Viron historiaa osana Neuvostoliiton imperiumia. Artikkelikokoelman takakannen tekstissä kerrotaan, että kirja pyrkii valottamaan rautaesiripun takaista todellisuutta Viron ja Baltian näkökulmasta. Oksasen ja Pajun mukaan miehityksen purkuprosessi on pitkä ja jatkuu yhä.

Innostuin tarttumaan Pajun ja Oksasen artikkelikokoelmaan Puhdistus-romaanista lukupiirissä käydyn keskustelun pohjalta. Pohdimme pitkään Viron historiaa osana Neuvostoliittoa ja virolaisten kokemuksia osana totalitaristista valtiota, jossa sananvapaus ja monet muut länsimaisen demokratian oikeuksista eivät olleet todellisuutta. Lukukokemus oli ristiriitainen. Kirjasta sai paljon tietoa aiheesta, mutta kirjan rasitteena on tekstien epätasaisuus ja näkökulmien moninaisuus. Moniäänisyys on toisaalta kirjan rikkaus, mutta puhtaasti tieteellisten ja toisessa ääripäässä olevien, tunteellisella otteella kirjoitettujen muistelma-artikkeleiden ero on mielestäni ajoittain liian räikeä.

Kirjan mielenkiintoisinta antia olivat mielestäni kuvaukset vankileiri- eli gulag-järjestelmästä ja virolaisten kyydityksistä Siperiaan. Toinen erittäin kiinnostava aihe oli juutalaisten elämä Virossa. Pajun kirjoittama artikkeli käsitteli juutalaisten elämää sekä itsenäisen Viron (ennen 2. maailmansotaa) että Neuvostoliiton aikana. Mielenkiintoista oli se, että Virossa juutalaisilla oli tasavertaiset ihmisoikeudet ennen toista maailmansotaa. Lisäksi kiinnostavana pidin Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Tauno Tiusasen artikkelia kokemuksistaan Viron-kaupasta Neuvostoliiton aikana.

Kirja on mielenkiintoista luettavaa Puhdistus-romaanin oheislukemistona - ja muutenkin.

Amerikkalainen elegia

Paikkasin taas ikävää aukkoa kirjallisessa sivistyksessäni, ja luin vihdoinkin yhden Siri Hustvedtin kirjan. Päädyin lukemaan ensimmäisenä kirjan Amerikkalainen elegia, koska a) se oli kirjastossa hyllyssä ja b) vaikutti kiinnostavammalta kuin hänen hittiteoksensa Kaikki mitä rakastin. Valinta oli hyvä, koska Amerikkalainen elegia on kiehtovin, koukuttavin ja kaunein pitkään aikaan lukemani kirja.

Kirja kuvaa noin vuoden jakson sisarusten Ingan ja Erikin elämästä. Heidän isänsä on juuri kuollut ja heillä on kummallakin muitakin menetyksiä taakkanaan. Sisarukset alkavat selvittää erästä kohtuullisen triviaalia yksityiskohtaa isänsä menneisyydestä, mutta tämä on lopulta oikeastaan vain sivujuonne kirjassa, sillä keskeisin mysteeri liittyy aivan muihin henkilöihin.

Kirjan ytimessä on leskeksi jääneen Ingan selviytyminen surusta ja miehensä jättämästä "perinnöstä". Vielä kuoltuaankin Ingan mies Max on ylistetty suuri ajattelija ja taiteilija, joka jättää varjoonsa kaiken muun, niin myös leskensä. Max ei ole kuitenkaan ollut mikään pyhimys, ja tätä totuutta Ingan on sulateltava, ennen kuin pääsee jaloilleen.

Toinen pääjuonne kirjassa on kertojaminän Erikin taistelu tympeää yksinäisyyttä ja alakuloa vastaan. Erik on ammatiltaan terapeutti ja tämä seikka saa kirjassa merkittävän roolin. Pohtiessaan kohtaamiansa potilaita hän myös analysoi itseään ja omaa elämäänsä.

Kirja on jossain määrin myös kertomus siirtolaisuudesta ja sukupolvesta toiseen periytyvästä surun taakasta. Nämä jäävät kuitenkin ainakin minulle hieman irrallisiksi ulottuvuuksiksi, mutta ehkä niiden tarkoitus onkin vain taustoittaa Ingan ja Erkin elämää uskottovammaksi, todellisemmaksi.

Kirja kuulostaa aiheiltaan suorastaan masentavalta, mutta sitä se ei missään nimessä ole, päinvastoin. Kirjassa kuljetaan selvästi kohtia valoa. Siri Hustvedt kirjoittaa kauniisti ja älykkäästi, jokaista lausetta on nautinto lukea eikä niihin ole mitään lisättävää eikä mitään voisi poistaa. Kirja ei ole niitä, joissa tärkeintä on se, miten tarina loppuu; se ei ole perinteinen hyvä tarina, kiinnostava aikuisten satu. Oleellisinta on se, miten matkaa tehdään. Ja sitä matkaa tehdään niin kiinnostavasti ja viisaasti, että sen toivoisi jatkuvan oikein pitkään.

Oman mielenkiintoisen lisänsä kirjaan tuo se, että se sijoittuu New Yorkin älykköjen maailmaan, joissa illalliskutsuilla vieraina on kirjailijoita ja professoreita, jotka puhuvat Immanuel Kantista ja analysoivat uniaan jälkiruokakonjakkejaan siemaillen, ja jotka illallisen loputtua kävelevät kotiinsa Tribecaan. Upea miljöö hienolle kertomukselle.